Nooran putiikki

Haaveilua Haarakonttorilla

Nooran blogi

Unelma-hommia

Näyteikkunasomistuksia ja haaveita tulevasta.

unelmia ja maalaushommia

Haarakonttori on ollut mun unelmien täyttymys, mutta myös murheenkryyni. Olen aikamoinen hamsteri, kerään mööpeleitä ja kaikenlaista maalattavaa pikkuroinaa nurkkiini. Hallituskadulla on tilaa säilytellä ja tuunailla, mutta eihän se rahallisesti kovin tuottavaa toimintaa ole. 

Aika kuluu kuin siivillä maalaillessa ja testaillessa uusia ideoita. Olen pitkään kaivannut luovaa työtä, sitä että saa toteuttaa itseään, mutta myös kohtaamisia ja keskusteluita maalipensselit kourassa. Luovaa työtä tehdessä mieli lepää, mutta on myös helppo keskustella, kun käsillä on tekemistä.

haaveita

Haarakonttorin idea on alusta lähtien ollut toimia kohtaamispaikkana. Tilana jossa voi oppia uusia kädentaitoja, tehdä luovaa työtä, innostua, istua iltaa ja nauttia. 

Haastavinta on löytää kanavat missä voisi markkinoida Haarakonttorin kurssitoimintaa. Miten tavoitan ne tyypit, jotka haluaa irtioton arjesta? Tiedän olevani oikealla tiellä, sillä tähän mennessä pidetyt kurssit on saaneet huisin ihanaa palautetta ja olen liikuttuneena lukenut miten positiivia fiiliksiä ne on saaneet aikaan.

”Tykkäsin ❤️❤️❤️

Suosittelen varmasti muillekkin”

”Ihanaa aivot narikkaan hommaa”

”Oikein hyvä kurssi, kurssin pitäjä otti tilanteen hyvin haltuun ja huomioi kurssilaiset.”

”Ihana kurssi (jopa sellaiselle ihmiselle, kuka ei yleensä käsitöistä pidä…) ja opin paljon uutta. Tosi hieno kokemus! Noora huikea opastaja ☺️” 

Tiedän haalineeni itselleni monta duunia. Pyöritän verkkokauppaa ja putiikkia Tallipihalla. Harrastelen kurssitoimitaa ja maalailen mööpeleitä sekä teen hieman asiakastöitä verhoilupuolella. Tuntuu, että hommaa on liikaa, mutta en haluaisi luopua mistään. Uupumisen uhkakuva häilyy ympärillä. 

Löytäisinkö kumppanin Haarakonttorille, joka osallistuisi vuokraan ja ottaisi osaa kurssien järjestämiseen? 

Näyteikkuna mun maailmaan

Tämän kirjoituksen kuvat on näyteikkunasomistuksesta. Toteutin ikkunan Putiikin ja Seinäruusun messuosastosuunnitelman pohjalta. Upeat tapetit on Seinäruususta ja pikkupöytä on maalattu budoaari-tunnelmaan. Fiiliksen täydentää kullan, mustan ja vaaleanpunaisen sävyiset tuotteet. Verkkokaupan puolelta löytyy kynttilänjalkoja, astioita ja maljakoita sekä kortteja ja meikkipusseja jotka sopivat 20-luvun tunnelmaan.

Rakastan Haarakonttorin näyteikkunaa ja sen somistamista erilaisin ideoin. On ihana seurata sisältä kuinka se saa ihmiset pysähtymään. Tälläiset onnistumiset ruokkivat tunnetta, että osaan hommani, silloinkin kun eniten epäilen tekemisiäni.

Huomenna on äitienpäivä ja kevään juhlat kolkuttelee ovella. Käykää kurkkaamassa verkkokaupan valikoima, josko sieltä tarttuisi jotain persoonallista lahjaideaa mukaan. Ja kertokaahan, jos tiedätte jonkun, josta tulisi mulle kiva kumppani Haarakonttorille!

Valoisin mielin kesää kohden!

— Noora —